UX-suunnittelun salainen arkku


Juttelin tällä viikolla henkilön kanssa joka haluaisi oppia enemmän UX-suunnittelun saloista ja tulla paremmaksi suunnittelijaksi. Tämä kirjoitus on ajatuksenjuoksua sen kohtaamisen pohjalta. Tiedän että aiheesta on pitkiä kirjoituksia jotka sisältävät tutkimusaineistoa tuekseen, mutta tämän kirjoituksen tarkoitus ei ole olla se kaiken kattava teos.

Älä laita käyttäjää ajattelemaan liikaa

Pieni määrä ajattalua kaikessa on aina hyväksi, jotta käyttäjä sitoutuu ja keskittyy siihen mitä häneltä odotetaan, mutta pääosin voidaan todeta, että yksinkertainen voittaa aina monimutkaisen. Jos jotain voi karsia, se kannattaa karsia.

Informaatiota voi olla aina liikaa

Meillä on liian useasti sellainen ajatus, että käyttäjä kaipaa jokaisessa tehtävässä valtavan määrän tietoa ympärilleen. Kun voimme näyttää päätöksentekoa tukevan tiedon yksinkertaisesti ja siten ettei se häiritse liikaa keskittymistä, on käyttäjän helpompi edetä prosessissa.

Älä vertaa palveluasi toimialan sisällä

Yksi tärkeimmistä asioista. Jos sinulla on taloushallinnon järjestelmä, asiakkaasi ei vertaile niitä keskenään, vaan hän vertailee tuotettasi kaikkiin niihin muihin palveluihin joita hän käyttää arjessaan. Odotus on, että sinun palvelu on yhtä helppo kuin Netflix, YouTube tai OP mobiilipankki.

Anna käyttäjän keskittyä siihen mitä hän haluaa tehdä

Käyttöliittymäsuunnittelun pahimmat ongelmat luodaan silloin kun kuvitellaan että käyttäjällä on todellinen tarve pomppia ympäri palvelua. Jos tällainen tarve on olemassa, on sinun näkymien tietosisältö vajavaista. Samalla tavalla kun käytämmä omia palveluitamme itse, teemme monesti sen virhearvion että palvelua käytetään ”päättömästi klikkailemalla”. Kun jokainen näkymä keskittyy siihen mitä käyttäjä haluaa suorittaa, voit karsia kaiken turhan pois.

Jokainen käyttöohje on tavallaan turha

Toki on monta sellaista monimutkaista prosessia joiden ymmärtäminen voi vaatia käyttöohjeen. Tuskin kuurakettia saa tuosta vaan sellaiseksi että sitä voi lentää ilman koulutusta, mutta jos et juuri nyt satu olemaan töissä NASA:lla, niin sinun tuotteesi voisi olla paljon helpompi käyttää ja ymmärtää.

Priorisointi on kaikki kaikessa

Listaa aina kaikki asiat, toiminnallisuudet, näkymät, käyttötapaukset jne. pitkään listaan ja laita ne tärkeysjärjestykseen. Sen jälkeen tee sama jokaiselle yksittäiselle näkymälle. Mikä on aidosti tärkeää nähdä heti, mitkä voivat olla pienemmällä ja mitkä voivat olla esillä klikkauksen takana.

Älä keksi pyörää uudestaan

Iso osa käyttäjistä osaa jo käyttää tiettyjä palveluita ja sovelluksia. Onko sinun palvelusi todellakin niin erilainen ettet voisi hyödyntää parhaita käytäntöjä ja noudattaa sellaisia asetteluja jotka ovat asiakkaillesi ennestään tuttuja?

 

Janne Gylling
janne@goodside.fi
044 750 4444

 

Hey, juuri sinä siellä!

Olen julkaisemassa ”100 vinkkiä verkkokaupan kehittämiseen -opasta”. Jos haluat kirjoittaa siihen oman vieraskynäsi, ota yhteyttä.


UI/UX/UXR-palveluita, jotta asiakkaasi rakastuvat palveluihisi.

Jutellaanko lisää?

Parempien palveluiden puolesta

Suunnittelemme palveluita, joihin asiakkaasi rakastuvat.

Ota yhteyttä