Hybridityön keskellä


Kun on viimeiset neljä kuukautta ollut nyt pääosin poissa toimistolta ja lähinnä tehnyt duuneja kotoa käsin, niin tässä muutamia havaintoja itsestäni.

Nukkuminen ja herääminen

Kun aamulla ei tarvitse matkustaa työpaikalle kuin viisi metriä, voi aamulla nukkua huomattavasti pidempään. Olen muutenkin yrittänyt keskittyä yöunen laatuun ja kestoon, joten etätyö on vain helpottanut tätä asiaa entisestään. Herään aamulla siihen, kun uni loppuu kesken. Saan keskimäärin 8-10h unta joka yö. Yleensä lähemmäksi tuota kymmentä tuntia ja herään aamulla ennen kellon soittoa levänneenä.

Arkiset askareet

Kun tekee kotoa käsin töitä, voi myös samalla pestä pyykkiä, tiskata tai vaikka imuroida, jos kaipaa pientä taukoa päivään. Jos olisin toimistolla, nuo hetket olisivat varmaankin niitä kohtia kun juttelee kahvikoneen ääressä tai siirtyy neukkarista toiseen.

Palautuminen ja liikunta

Kun nukun enemmän, jaksan myös liikkua enemmän. Etäpäivän päätteeksi on mukava lähteä vaan ulos kävelemään. Keskiarvo näyttäisi olevan sellainen 7-12km lenkki jonka teen kävellen arkipäivisin. Myös yleinen palautuminen tapahtuu tehokkaammin, kun työpäivän pituudesta on kaikki matkat pois.

Keskittyminen

Ainakin omassa työssäni on paljon sellaista, joka vaatii täydellistä keskittymistä. Sen verran ADHD olen itsekin, että kaipaan sellaista aikaa jossa kukaan tai mikään ei häiritse ja saan itse luoda ympäristön jossa pystyn saamaan aikaan sen mitä halua.

Musiikki

Kotona voi vaan yksinkertaisesti kuunnella tasan sellaista musiikkia kuin itse haluaa, ilman että pitää olla vastamelukuulokkeet päässä koko päivän. Ajattelin koota jossain kohtaa oman sellaisen soittolistan jakoon, jota kuuntelen nyt aktiivisesti.

Yksinäisyys

Joskus tulee niitä hetkiä, kun kaipaa ihmisiä ympärilleen enemmän. Sen takia meilläkin on noin kerran viikossa vähintään puolikas päivä jolloin olemme samassa tilassa. Sen lisäksi näen iltaisin niin paljon kavereita joiden kanssa voi keskustella niin töistä kuin vapaa-ajan asioista, ettei yksinäisyys pääse nousemaan liian isoksi. Olemme kuitenkin sosiaalisia elämiä, jotka kaipaavat kontakteja.

Hybridin helppous

Oma työarki on nyt tässä hetkessä todella helppoa. Voisin periaatteessa asua missä tahansa ja tehdä työt siellä missä haluan. Tästä aiheesta ajattelin kirjoittaa myös jossain kohtaa lisää ja ehkä näyttääkin siitä enemmän.

Yhteenveto

Olisi tavallaan hullua luopua tästä tilasta jossa nyt on. Arjessa on hyvää tasapainoa työn ja vapaa-ajan välillä. Liikkuminen ja oma jaksaminen on helpompi toteuttaa kun työpäivän mitta ei veny turhien matkojen takia.

 

Janne Gylling
janne@goodside.fi
044 750 4444


UI/UX/UXR-palveluita, jotta asiakkaasi rakastuvat palveluihisi.

Jutellaanko lisää?

Parempien palveluiden puolesta

Suunnittelemme palveluita, joihin asiakkaasi rakastuvat.

Ota yhteyttä