Aloittamisen vaikeus


Lähtökohta tälle kirjoitukselle syntyi eilen illalla ennen nukahtamista. Istuin illalla koneella työviikon päätteeksi, olimme vielä perjantaina hiukan ennen kello viittä saaneet yhden uuden asiakasprojektin sovittua ja viikko tuntui olevan kaikkiaan valmis. Kahlasin läpi omia muistiinpanoja viimeiseltä parilta kuukaudelta, kaikkea sitä mitä olemme suunnitelleet ja ajatelleet tekevämme. Huomasin monessa kohdassa ajattelevani, että miksei tätäkin ole tullut tehtyä aikaisemmin. Samalla päässäni pyöri ystävältäni saatu viesti, jossa hän kertoi irtisanoutuneensa työstään ja tuntee itsensä onnellisemmaksi kuin koskaan.

Muutosta on vaikea pakottaa

Ajattelen useasti, että teemme asioita todellakin siinä hetkessä parhaalla mahdollisella tiedolla. Ongelma siinä on, että joudumme tekemään päätöksiä tietämättä mitä muuta voisi olla olemassa.

Teemme siis valintoja tietämättä mitä kaikkia valintoja meillä edes on valittavissa.

Tämä sama teema näyttäytyy organisaatioissa sinä perinteisenä ”näin on aina tehty” -ajatteluna, ihan vain sen takia että eihän yrityksellä siinä hetkessä voi olla näkymää miten asiat olisivat, jos ne olisivat toisin. Toistamme samaa, kun emme pysty käsittämään miten kaikki voisi olla toisin.

Muutos alkaa ulkoa

Olisi tehnyt mieli kirjoittaa, että muutos alkaa aina ulkoa. Meillä on ihmisinä tapana muuttaa itseämme ja toimintatapaamme vasta kun ulkopuoliset vaikuttimet pakottavat siihen.

Kun ymmärrämme, että muutoksen käynnistäminen vaatii ulkopuolista apua, kuinka harvoin olemmekaan valmiita hankkimaan sitä.

Viimeisen vuosikymmenen aikana noin 80% projekteistani on pitänyt sisällään jossain kohtaa keskustelun siitä, että ”voisitko sitten vähän ulkopuolisena sanoa/tehdä/avata tätä asiaa, kun se tuntuu menevän paremmin perille sinun sanomana.” Me kuuntelemme aina eri tavalla oman organisaation ulkopuolisia ihmisiä. Meidän sisäinen hierarkia ja valtapeli vaikuttaa siihen keneltä ja miten haluamme vastaanottaa viestintää.

Aloita muutos itsestäsi

Huomasin illan ajatustyön aikana palaavani monta kertaa siihen ”miksi vasta nyt” -ajatukseen. Mikä on estänyt minua tekemästä jotain asiaa tai miksi olen viivytellyt turhaan tiettyjen asioiden edistämistä. Juuri tällä hetkellä ei ole mitään esteitä tehdä asioita. Juuri tällä hetkellä kaikki on käytännössä mahdollista aloittaa, kokeilla ja testata. Takeita onnistumiselle ei ole, mutta jos ei koskaan aloita yrittämistä, elämä valuu ohi jossittelun aikana.

Seuraava vuosi on itselläni aikaa tehdä, kokeilla, onnistua, epäonnistua ja kokeilla uudestaan. Siinä ajassa ehdin tehdä kaiken sen mikä juuri tällä hetkellä mietityttää. Kirjoitan tämän kirjoituksen tänne talteen, teidän kaikkien luettavaksi ja lupan kirjoittaa tähän jatkoa tasan vuoden kuluttua. Silloin avaan ääneen kaiken sen, mitä aion nyt seuraavaksi tehdä.

 

Janne Gylling
janne@goodside.fi
044 750 4444


UI/UX/UXR-palveluita, jotta asiakkaasi rakastuvat palveluihisi.

Jutellaanko lisää?

Parempien palveluiden puolesta

Suunnittelemme palveluita, joihin asiakkaasi rakastuvat.

Ota yhteyttä